torstai 12. heinäkuuta 2012

Apuaaa - Miten mä aloitan bloggauksen?!


Miten aloittaa blogin kirjoitus? Tätä mä en tajunnut miettiä silloin, kun innoissani rupesin suunnittelemaan blogin ulkonäköä. Asia tuli nyt mieleen, kun blogi olisi kirjoituksia ja kuvia vajaa tekele. Olen jo pidemmän aikaa lukenut mielenkiintoisia blogeja. Mielestäni hyvä blogi on koukuttava kuin viihdyttävä tv-sarja tai herkkukarkkipussi. Hyvä blogi on kuin mehevä juorujen ja tarinoiden kertoja, jonka luokse palaat aina säännöllisin väliajoin virkistymään. 

En ole koskaan ajatellut itseäni kirjoittajaksi. Siis, lapsena ja ei niin lapsena aloitetut päiväkirjakin aina loppuivat muutaman kirjoituksen jälkeen. Luonteeltani olen sellainen innokas touhuaja, innostun aina uudesta asiasta ja vöyhötän ympäriinsä, mutta se innostus laantuu nopeasti. Miksi sitten aloittaa bloggaaminen, jos on saanut tämmösen luonteen omakseen? No siksi, koska olen yltiöpositiivinen ihminen, joka uskoo jaksavansa kirjoittaa mielenkiintoisesta aiheesta. Sitä paitsi mielipiteitä ja samankaltaisia tai ihan erilaisia kokemuksia olisi kiva kuulla. Niin, ja saattaahan tämä blogi jotakuta kiinnostaa tai viihdyttääkin.

Mutta siis aiheeseen: Olen siis 30-jotain nainen Helsingistä, naimisissa M-nimisen miehen kanssa, kesällä tuli juuri vuosi täyteen. Olemme haaveilleet omakotitalon ostosta jo jonkin aikaa. Kuten blogini otsikko kertookin, olemme löytäneet keskeneräinen talon, joka meillä on suunnitteilla ostaa. Tiedän, voin oikein kuvitella epäuskoisuuden kasvoillanne. "Kuka hullu ostaa keskeneräisen talon, sehän on tuhoon tuomittu projekti!" No joo, mut tämä talo on NIIN IHANA, että se kelpaa meille keskeneräisenäkin, sitä paitsi talon myyjä eli rakentaja on lupautunut urakkatyöllä tekemään talon valmiiksi ja ja ja... Tietty tässä tilanteessa on riskinsä, mutta niin on talokaupoissa AINA. Tämän blogin tarkoitus on kertoa, kuinka me M:n kanssa etenemme keskeneräisen talomme kanssa kohti unelmataloa. Tervetuloa mukaan, jännittäviä ja hermoja raastavia aikoja luvassa, I guarantee that :D

Tässä teille kuva 6 h +k + s (n. 190 neliön) tulevasta "hökkelistämme"


Myöhemmin pistän kuvia myös sisätiloista, vaikkei nissä vielä paljon katseltavaa olekaan. Voisin myös näyttää teille, miten haluaisin asunnon sisustaa ja mihin meillä lopulta on varaa. Mutta, niistä sitten myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

I <3 kommentit